Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Mikä on työbitti?

By Posted on No tags 0

Voin vaikka lyödä vetoa, että olet vähintään kerran elämäsi aikana ajatellut, millaista olisi tehdä jotain sellaista työtä, johon et ehkä koskaan sattumalta pääse. Millaista olisi työskennellä yksi päivä esimerkiksi olutpanimossa, jonkin filmin taustanäyttelijänä, taksikuskina, kassalla, sihteerinä, varastotyöntekijänä, siivoajana tai jopa suurlähettilään kokkina?

Miltä tuntuisi olla välillä joku toinen, kokeilla jonkin toisen roolia, panna itsensä koetukselle ja oppia jotain uutta.

Tai kenties olet etsinyt itsellesi riittävän joustavaa työtä. Olisihan mukavaa, että koululle, harrastuksille, perheelle, ystäville, kivoille tapahtumille ja matkoille jäisi myös riittävästi aikaa. Ei ole helppoa löytää työtä, joka sopisi muiden tekemisien kanssa juuri sillä tavoin kuin tahdot.

Työbitti osuu tässä juuri naulan kantaan. Se on lyhytaikainen työ jossain yrityksessä, jossa juuri tietyllä hetkellä tarvitaan apua, jotta työ saataisiin tehdyksi oikeaan aikaan ja hyvin. Se on työtä, jonka tekemiseen tarvitaan ennen kaikkea positiivista asennetta ja tahtoa. Kukaan ei odota sinulta pitkää erityisalan valmistautumista eikä vuosien pituista kokemusta.

GoWorkaBitin kautta on mahdollista tehdä erilaisia töitä juuri sinulle sopivana aikana ja paikassa. Sinä itse päätät. Kukaan ei tee sinun puolestasi työaikataulua eikä kukaan päätä puolestasi 28 päivän loma-aikaa.

Yhä kasvavassa määrin eivät ihmiset tahdo enää tehdä töitä yhdeksästä viiteen ja 40 tuntia viikossa. Useille se ei olisi mahdollistakaan, esimerkiksi opiskelijoille tai pikkulasten vanhemmille. Tässä tapauksessa työbittijen tekeminen on ihanteellinen vaihtoehto ansaita rahaa, kerätä kokemuksia ja tavata uusia ihmisiä.
GoWorkaBitistä löydät joka päivä mukavia työbittija. Kuinka tämä kaikki tarkalleen toimii?

Käyttäjämme ovat hyvin avoimia… missä ja miten he tekevät SEN, katso tästä :)


Huom.! Jos viitsisimme täyttää sivu kaupalla hakemuksia, työbittija varmasti suosittelisivat apteekkareiden liitto, perhelääkäreiden ja kätilöiden yhdistys ja presidentin kanslia. Mutta koska meillä ei ole aikaa byrokratialle (ja jopa vihaamme sitä julkisesti), voimme vain kertoa, että meitä suosittelevat meidän käyttäjämme.